Ulkosuomalaisena olin aivan ulkona Suomen politiikasta. Suomen tapahtumat harvoin ylittivät uutiskynnyksen ja suomalaisten puolueiden muuttuminen ja vaihtuminen jäi laajalti huomiotta, eivätkä poliitikot tule tutuiksi. Äänestänyt olen kuitenkin aina - ulkosuomalaiset saavat äänestää kaikissa muissa paitsi kuntavaaleissa. Ehdokkaita tuskin tunsin!
Paluumuuttajana oli pakko sitten ruveta tutkimaan, kuka kukin oli puoluekentällä. Niin monta puoluetta oli hävinnyt sitten 1970-luvun, jolloin lähdin Suomesta, että siitä piti nolona kysellä vaaliehdokkailta kun heitä näki torilla ja ostoskeskuksissa. Vähitellen olen päässyt kärryille, kuka mihinkin laitaan kuuluu ja ketä nämä uudet puolueet ovat.
Yksi asia on muuttunut täysin: nuoriso ei tunnu olevan enää puoluepolitiikasta kiinnostunut. Siis kun vertaa omaan nuoruuteeni, kun oli tiedettävä kenen joukoissa seisot. Suomi eli kouluneuvostojen ja Teiniliiton hurjinta aikaa nuoruudessani. En tiedä, miten aatteet lopulta kaatuivat tai hävisivät.
Kansan Uutisissa, joka nykyään on moderni ja mielenkiintoinen asialehti entisen puoluepropagandan sijaan, oli viimeksi (numerossa 5/2025) kiinnostava näkökulma: muutos ajattelussa. Harvinainen aihe, kun haastatteluissa yleensä kysytään vain kantaa siihen tai tähän. Luin uteliaana tutkijoiden ja kirjailijoiden pohdintaa siitä, miten heidän ajatuksensa yhteiskunnasta ovat muuttuneet elämän aikana. Järkyttävintä oli monelle yhteinen pettymys ja menetetty usko tieteen mahdollisuuksiin maailman pelastajana. Tämä siis ihmisillä, jotka ovat omistaneet elämänsä tieteelliselle tutkimukselle ja sen seuraamiselle!
Tämän täytyy olla perusteellinen muutos, vedenjakaja ihmiskunnan lähihistoriassa. Sen verran olen itse opiskellut tiedealaa (psykologiaa ja sosiaalititeteitä), että kunnioitan syvästi työmäärää ja sinnikkyyttä, mikä kuluu pientenkin faktojen ja löytöjen saavuttamiseen. Joskus tuntui turhauttavalta lukea sivukaupalla, jotta saattoi päätyä yhteen pieneen loppupäätelmään, siivilöitynä tuhansien vertaistutkimusten, vastaväitöksien ja tiedon määrästä. Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Populäärikulttuurille tämä on liian monimutkaista. Tieteellisesti saavutettu tieto on hämärää, monitulkintaista ja vaikeasti selitettävää tavalliselle kansalaiselle. Seuraava tutkimus voi tyrmätä tulokset. Niin tiede kehittyy ja etenee.
Se ei kuitenkaan enää riitä. Sosiaalinen media on astunut tiedeyhteisön varpaille ja yuotubessa, tiktokissa ja ties missä varjosivuilla totuutta julistavat nyt uudet itsenäiset tutkijat. Rokotuksia ja lääketiedettä hoitoa kyseenalaistetaan, ilmastonmuutos on propagandaa, Big Pharma on salaliittoteoria joka pelkää totuutta. Ällistyttävintä on, että nämä vaihtoehtoteorioiden messiaat kiveen kirjoitettuine manifesteineen saavuttavat niin suuren ja uskollisen yleisön, edeten jopa ylimpään valtaan asti kuten Yhdysvalloissa.
Elämme totisesti uskomattomia aikoja. Pääasia on olla vakuuttava. Ei niinkään merkitse mitä sanot, vaan miten sen sanot. Ja millä jalustalla ja kanavalla julistat, montako jakoa ja tykkäystä saat.
Minä en ole luottamusta tieteeseen hylännyt, mutta kauhulla seuraan jopa suomalaisten kommentteja uutisiin. Nekään eivät välttämättä tule oikeilta ihmisiltä, vaan trolleilta ja valeprofiileilta, joten järkevämpää on olla lukematta koko moskaa.
Mikä sitten on omassa ajattelussani muuttunut? Ei hirveän paljon. Maailma näyttäyttyy raaemmalta ja kylmemmältä kuin olisin ikinä voinut uskoa, se on muuttunut. Uskon silti joukkovoimaan, joka pitää meidät järjen ja solidaarisuuden tiellä, on pakko uskoa. Teknologia on jo vienyt yksityisyytemme, niinpä on sitäkin tärkeämpää varjella sen joutumista vääriin käsiin poliittisessa järjestelmässä. Oikeusvaltiota on puolustettava tappiin asti.
Taide ja luonto ovat voimaannuttavia ja syväluotaavat sieluani. Materia merkitsee yhä vähemmän, kun taas terveys ja liikuntakyky ovat ikääntymisen myötä tulleet elintärkeiksi. Kuntoilu ja aktiivisuus on taistelua vanhenemista vastaan - taistelu jonka tietää häviävänsä, mutta periksi ei anneta.
Perusarvoni eivät ole nuoruudesta muuttuneet, pikemminkin olen tullut siksi ihmiseksi, joka minusta piti tullakin. Matka oli ehkä mutkainen ja kohdin arveluttava, mutta maaliin päin ollaan tulossa. Eniten pelkäsin nuorena, että minusta tulisi katkera ja pettynyt vanhus - niin ei ainakaan ole käynyt!
Eeva Kilven tavoin olen ymmärtänyt, että elämässä on vain yksi pysyvä: vuodenajat tulevat joka vuosi. Kevät on ryöpsähtänyt hitaan ja kylmän alun jälkeen. Omenankukatkin ovat auenneet kireistä punaisista solmuista, joita olen seurannut sydän syrjällään. Koko kesä edessä!
SITTEN. Juhannuksen jälkeen avaamme taas jokakesäisen taidenäyttelymme Iittalan Lasimäellä pariksi viikoksi, tällä kertaa lähiomainen ja minä. Heinäkuun puolessa välin galleriaan vaihtuvat Raxu ja Anne-Mari omine töineen.
Tervetuloa siis avajaisiin 26.6. klo 12! Sen jälkeen olemme auki 12-17 joka päivä paitsi maanantaisin. Tarjolla lähiomaisen uusia valokuvauskokeiluja ja minun maalauksiani. Raahaan näytille myös Näkymättömän Oven ensimmäistä kertaa.
Tervetuloa katsomaan ja juttelemaan, uusi upea kahvila avataan myös viereen. Olemme itse paikalla ja mahdolliset ostokset saa heti mukaan. Iittalan Lasimäki on viehättävä kesäpaikka putiikkeineen ja miljöineen, Naivistinäyttely on tien toisella puolen, parkkitilaa on paljon ja Kylägalleriaan esteetön ja ilmainen pääsy. Jos helle vaivaa, Äimäjärven uimapaikkoja on ihan lähellä. Iittala Outletin viereen on avattu hieno uusi design-liike ja ruokapaikka. Päiväreissun veroinen kohde!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti